Tällä ohjeella tuli ruokaa kahdelle. Pyydän myös anteeksi kuvan pimeyttä, koska en jaksanut kävellä valokatkaisijan luo.
Nopea kasviswokki riisipedillä
5 suurta kiinankaalin lehteä
2 valkosipulinkynttä
3 keskikokoista tomaattia
2dl pakastewok-vihanneksia
2rkl osterikastiketta
2rkl soijakastiketta
öljyä
1 säilykejalopeno
1tl inkivääripikkeliä
1tl mustapippuria
riisiä
Leikkaa kiinankaaleista vihreä lehtiosa erilleen ja laita hetkeksi sivuun. Hienonna kovempi valkoinen osa ja valkosipulit ohuiksi siivuiksi.
Kuumenna pannulla öljy, osterikastike, soija ja pilkottu jalopeno sekä inkivääripikkeli. Heitä valkosipuli ja kiinankaalin varret pannulle ja paista niitä hetki. Lisää pakastevihannekset, wokkaa ja mausta. Samalla hienonna kiinankaalin lehtiosasta kauniita suikaileita, jotka lisätään pannulle aivan paiston lopussa.
Tarjoa keitetyn riisin kanssa. Riisin voi keittää joko ihan suolavedessä tai vaikka lisätä keitinveteen jonkin liemikuution lisäämään vielä makua.
Koko tuon paisto-operaation pitäisi viedä aikaa vain n. 5min, että kaikki pysyy vielä rapsakkana. Siksi kannattaakin pilkkoa ja hienontaa kaikki mahdollisimman pitkälti etukäteen, ettei sitten kesken paiston kulu aikaa pilkkomiseen. Itse hienonsin kuitenkin lehtiosan kiinankaalista kesken paiston, koska siinä annoin muiden ainesten noin minuutin tekeytyä ja paistua vähän pannulla, joten ylimääräistä aikaa jäi.
Jos tämän haluaa tehdä tuoreista vihanneksista, täytyy ne hienontaa hyvin pieneksi ja ohueksi, jotta tämä paistoaika riittää niiden sopivaan kypsennykseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti