tiistai 25. maaliskuuta 2014

Sienirisotto

Viimeinen normaali koulupäivä ykkösellä ohi. Eipä sielläkään kauaa aikaa vietetty, oltiin jo 9.30 aikaan ulkona koulusta.

Tein päivemmällä vähän sienirisottoa, josta tuli kyllä liian kuivaa. Olisin voinut kuivuuden pelastaa sillä, että olisin tehnyt sienistä esim. pyreen ensin, jonka olisin sitten sekoittanut riisiin paiston aikana. Hieman lisää parmesania olisi varmasti myös auttanut. Tein kuitenkin muutoksia tuohon reseptiin, eli nyt tällä tulee parempi lopputulos. :) Kuvissa se myös näyttää huomattavasti kuivemmalta ja vähemmän yhtenäiseltä, vaikka oikeasti olikin melko kermaista.

Sienirisotto


200g sieniä (minulla oli mix metsäsieniä)
3dl risottoriisiä
1l lihalientä
1dl valkoviiniä
1 pieni sipuli
2 isoa valkosipulinkynttä
1rkl voita
1dl parmesaania
mustapippuria

Hienonna sipuli, sienet ja valkosipuli. Paista sieniä hetki, jotta ylimääräinen neste haihtuu. Lisää voi. Kuullota sipuleita, lisää riisi ja kuullota sitäkin. Kaada valkoviini pannulle ja anna imeytyä riisiin. Ala lisätä lientä kauhallinen kerrallaan risottoon siten, että lisäät uuden vasta, kun edellinen on imeytynyt. Keitä tällä tavoin niin kauan, kunnes riisi on kypsää, lisää parmesaani ja mausta mustapippurilla. Voit myös halutessasi sekoittaa lopuksi mukaan nokareen voita.

Itse en lisännyt yhtään suolaa, sillä liemessä ja parmesaanissa on suolaisuutta.

Vaihtoehtoinen tapa tehdä tämä on ensin paistaa sieniä ja tehdä niistä pyree, joka sitten lisätään risottoon valmistamisen keskivaiheilla. Näin risotosta tulee vielä kermaisempaa. Liemivaihe kannattaa tehdä keskilämmöllä.

Harmittaa kyllä, kun tuo kuvan annos näyttää noin kuivalta, vaikkei todellisuus ollutkaan ihan tuollaista. :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti