maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kotiruokaa ja Hurstin antimia

Pientä taustatietoa PartytendinGistä luvassa.

Ruudun takana kirjoittelee tällä hetkellä 19-vuotias ravintola-alan opiskelija Helsingistä. Opiskelen Ravintolakoulu Perhossa ensimmäistä vuotta, eli en ole vielä suuntautunut tarjoilija- tai keittiöpuolelle. Tällä hetkellä päätös on täysin auki, vaikka koulun alkaessa olinkin menossa keittiöön. Baarimestarin ammatti kuitenkin kiinnostaa niin paljon, että saatan joutua vaihtamaan mielipidettäni. :)

Blogissa aion esitellä koulun etenemistä, omia kokkailuja ja omia drinkkisekoituksenpoikasia yms. Asun paremman puoliskoni kanssa pienessä yksiössä ja varallisuus on kovin rajoitettua, eli mielikuvitusta saa kyllä käyttää ruokien kanssa. Käymme kuitenkin kahdesti viikossa Helsinginkadulla hakemassa Hurstilta ruokaa, melko sekailaista seurakuntaa kylläkin. Alla esimerkki viime perjantain antimista.


Näistä on tähän mennessä syntynyt kanaa ja riisiä, makkarakeitto ja tänään itse alusta asti tehty tomaattikastike, johon sekaan heitin keskiviikkona saadut lihapullat.

Tomaattikastike lihapullilla


9 keskikokoista tomaattia
1 punasipuli
3 valkosipulinkynttä
1 jalopeno
suolaa
pippuria
persiljaa
oliiviöljyä

Leikkaa tomaateista kannat pois ja halkaise ne neljään osaan, pilko myös sipuli ja valkosipuli. Kuumenna öljy kattilassa ja kuullota sipulia hetki. Lisää tomaatit ja vähennä lämpöä. Laita valkosipuli kattilaan ja anna hautua n. 20-40min tai kunnes tomaattien rakenne on rikkoutunut. Mausta makusi mukaan ja lisää jalopeno. Anna hautua vielä hetki ja soseuta. Lisää lihapullat ja persilja ja tarjoa esim. pastan tai perunamuusin kanssa.

Huom! Jos teet lihapullat itse, kannattaa niihin ottaa pannulla väriä ja laittaa loppuajaksi hautumaan ja kypsymäänn kastikkeeseen. Jos taas käytät valmiita lihapullia, voi ne laittaa kastikkeeseen vasta aivan lopuksi, jotta ne vain lämpenevät.

Ja kyllä, tuolla kastikkeessa on persiljaa, se on  vain kovin pienenä hakkeena. :)

Tämä meidän kotiruoka on aina vähän tällaista, mitä nyt sattuu sinä päivänä jääkaapista löytymään. Olen sekasyöjä, mutta harvemmin sitä oikeasti lihaa tulee syötyä, ainakaan mitään kunnon lihaa. Kaikki liha, jota syön, saadaan koulusta tai Hurstilta.

Toivottavasti tästä kirjoittelusta nyt tulee jotain, aion ainakin petrata tossa annoksen nostamisessa ja asettelussa, jotta kuvat olisivat vähän enemmän silmää miellyttäviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti