keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Omena-kaurapaistos

Eilinen oli täynnä ruokaa, tai lähinnä sen laittamista, kun tein kaikenlaisia pikkuhärpäkkeitä pitkin päivää. Aiempi päivitys oli tosiaan eilisen päivällinen ja nyt on iltapala/jälkkäri vuorossa.

Omena-kaurapaistos


Pohja
1,5dl jauhoja
1dl kaurahiutaleita
2rkl sokeria
100g voita/margariinia
2rkl vettä

Täyte
3 omenaa raastettuna
100g voita
2dl sokeria
4dl kaurahiutaleita

Sekoita pohjan kuivat ainekset keskenään ja nypi joukkoon voi. Lisää vesi, sekoita tasaiseksi ja painele voideltuun vuokaan. Purista omenaraasteesta ylimääräinen neste pois ja levitä tasaisesti pohjan päälle.

Sulata täytteen voi, lisää sokeri ja kaurahiutaleet. Sekoita hyvin ja levitä omenaraasteen päälle kanneksi. Ripottele pinnalle vielä reilusti sokeria ja ripaus kanelia. Paista 225-asteisessa uunissa 25min ajan.

-

Itse teen aina tuota kantta noin paljon, koska se on lempiosani koko paistoksesta. Tämä kannattaa tehdä melko pieneen vuokaan, halkaisijaltaan siis, sillä tuo määrä pohjaa ei riittänyt omassa vuoassa (n. 28cm halkaisija) reunoihin lähes ollenkaan. Toisaalta taasen pohjaa ei voi jättää kovin paksuksikaan, sillä sitä ei esipaisteta. Mutta varmasti sopiva vuoka löytyy kaikilta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti