torstai 5. kesäkuuta 2014

Gaudeamus igitur

Juuh, elikkäs.

Viime viikonloppu meni tosiaan keikkailemassa parissa eri kohteessa. Lauantaina oli ylioppilasjuhlat, joihin mummo pyysi auttamaan (mummolla on oma pitopalvelu) ja sunnuntaina kävin tarjoilemassa 90-vuotissyntymäpäivillä. Hieman ylimääräistä rahaa siis, mikä helpottaa kyllä paljon, kun Hurstikin taitaa jäädä tauolle kesän ajaksi.




Siinä oli päivän tarjoilut ylppäreillä, kakkuja ei tehty mummon kanssa itse. Juhlakalu oli innostunut leipomisesta ja teki itse nuo!

Synttäreiltä en saanut kuvia, koska tosiaan silloin se puhelin hävisi.


Siellä oli myös leivottu tuollaisia söpöjä ja aivan ihanan makuisia pieniä cupcakeseja. Kuva ei ehkä siltä näytä, mutta olivat siis konvehdin kokoisia. Päällä oli ihanan kirpakka sitruunakreemi.


Hurstilta tuli tänään laatutavaraa, jopa raakamakkaraa, joka oli muuten hyvää. Herra Hurstilla on selkeästi joku innostus luomuun yms., kun aina saa jotain luomuleipää/luomujotain ja soijajogurtteja yms.

Ylihuomisesta varmaan alkaa pieni postaustauko(? mahdollisesti), kun reissu alkaa. Tosin nyt kun tuo kännykkäsovelluskin  tuli, voin ehkä saada jotain päivitettyä, mutta varmaan ei ainakaan ihmeellisempiä respetejä tule. Muutenkin jäänyt nyt viimeisten työpäivien/-viikkojen aikana hyvin vähälle kokkailut ja postailut, kun on ollut älyttömän puhki  koko kuluneesta vuodesta. Parannan tapani, cross my heart.

Jos huomenna kerkeän tehdä ruokaa, teen kyllä jotain sellaista, jonka kehtaan tännekin postata!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti